Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus

Tanssin ammattilaiset

Pirkanmaan Tanssin Keskus ry on julkaisi vuonna 2005 Pirkanmaan tanssin ammattilaiset -hakemiston, jonka ajan tasaistettu nettiversio löytyy alla olevista linkeistä. Hakemiston kokosi FM Minna Saari ja sen valmistamiskustannuksiin saatiin kohdeavustus Pirkanmaan taidetoimikunnalta.

Pirkanmaan alueen yli 100 tanssin osaajasta ja tanssialan asiantuntijasta kirjaseen on saatu tiedot 84:ltä ammattilaiselta, joiden työn taiteelliset, pedagogiset ja tieteelliset painopisteet ulottuvat etnisistä tansseista ja seuratansseista taide-, kilpa- ja yhteisötanssiin.

Kirjanen hahmottelee pirkanmaalaisen tanssin kentän kokonaiskuvaa ja tarjoaa selkeän hakemiston tanssin asiantuntijoita etsivien käyttöön. Sen tarkoitus on tuoda näkyväksi se valtava työn ja asiantuntemuksen määrä, jota Tampereella ja sen ympäristössä tanssin alalla on.

Valtaosa Pirkanmaan ammattilaisista on tanssin opettajia, joista monet antavat taiteen perusopetusta yksityisissä tanssioppilaitoksissa. Pirkanmaalla toimii lisäksi joukko freelancertanssijoita ja -koreografeja, joita erityisesti Tampereen Työväen Teatteri ja Tampereen Teatteri työllistävät produktiokohtaisesti. Valtion ja kaupungin säännöllisen tuen piiriin kuuluva Tanssiteatteri Mobita/Dansco työllistää kuusi kuukausipalkkaista tanssija-koreografia. Tampereen Konservatorio tarjoaa säännöllisen työn yhdelle lehtorille ja kuudelle tuntiopettajalle sekä vieraileville opettajille ja koreografeille. Tampereen yliopistossa toimii kaksi tanssin tutkijaa ja näyttelijäntyön liikeilmaisun lehtorin.

Hakemisto on löytämisen helpottamiseksi jaettu ammattilaisten osaamista pääasiallisesti vastaavien nimikkeiden mukaan. Useimpien henkilöiden kokemus ja toimenkuva eivät mahdu kapeaan kategorisointiin, minkä vuoksi jokaiselta on pyydetty vapaamuotoinen teksti kuvaamaan tarkemmin oman työn painopisteitä ja erityisiä kiinnostuksen kohteita.

Koreografit ja luokittelemattamat tanssitaiteilijat
Tanssijat
Tanssinopettajat, afrikkalainen tanssi
Tanssinopettajat, Afrokuubalaiset tanssit
Tanssinopettajat, Flamenco
Tanssinopettajat, Irlantilainen tanssi
Tanssinopettajat, Itämainen tanssi
Tanssinopettajat, kansantanssi
Tanssinopettajat, Taidetanssi
Tanssinopettajat, Seuratanssi
Tutkijat

Haluatko lisätä tai korjata tietosi katalogin verkkoversioon? Toimita painamattomat tai muuttuneet tietosi sähköpostilla tai kirjeellä Yhteystiedot-sivulta löytyvään osoitteeseen. Lisätietoja Piia Kulin puh. 050 552 1138.
Nimi
Yhteystiedot
Koulutus
Jäsenyydet
Opetusalat
Oma luonnehdinta erityisosaamisestasi ja valitsemasi nimikkeen laajennus.