Hämeen alueella toimii noin 70 osaajaa ja alansa asiantuntijaa.
Valtaosa Hämeen ammattilaisista on tanssinopettajia, joista monet antavat tanssin perusopetusta yksityisissä tanssioppilaitoksissa. Alueella toimii lisäksi pieni joukko freelancertanssijoita, joita erityisesti Tampereen ja Helsingin suuret teatterit työllistävät produktiokohtaisesti.
Alueen ainoa ammattilaistanssiryhmä HOT CLUB Dance Company (HCDC) aloitti toimintansa Lahdessa vuonna 1983.
Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueiden tanssin osaajat on koottu hakemistoksi keväällä 2006. Ammattilaisten työn taiteelliset, pedagogiset ja tieteelliset painopisteet ulottuvat etnisistä tansseista ja kansantansseista taide- ja yhteisötanssiin.
Ammattilaishakemisto hahmottelee hämäläisen tanssin kentän kokonaiskuvaa ja tarjoaa tanssin ammattilaista etsivälle kätevän yhteenvedon.
Hakemiston kokosi toiminnanjohtaja Piia Kulin syksyllä 2005. Hakemiston taitto on Luonne Visual Productionsin ja se painettiin Art Offsetissa Tampereella.
Kiitos: Hämeen taidetoimikunta.